Oma blogiluettelo

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Suklaakakku

Tämän kakun tein rakkaalle työkaverilleni.

Pohja:
4 munaa
2dl sokeria
150g voita
150g suklaata
2,5 dl vehnäjauhoja
1rkl kaakaojauhoja
1 1/2tl leivinjauhoja
175 astetta ja n. 45minuuttia.
Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi.
Sulata voi ja suklaa mikrossa kuumaksi tasaiseksi massaksi. Sekoita aika-ajoin kuumentamisen aikana.
Kun munasokeri -seos on vaahtoutunut, lisää siihen sula voi-suklaaseos hitaasti valuttaen.
Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhot sekä leivinjauhot. Siiviloi nämä lopuksi kakkutaikinaan.
Kaada taikina voideltuun vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Kostutus:
Vahvaa kahvia.

Täyte:
Täytteenä paketti tuorejuustoa sekoitettuna 2 purkkiin vaahdotettua kermaa sekä n. levyllinen (200 g) sulatettua suklaata.
Kokoa kakku vuokaan, jossa olet sen leiponutkin.
Laita vuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperinpala, jotta kakku irtoaisi paremmin kumoamisvaiheessa.

Leikkaa kakku kolmeen osaan, kostuta kahvilla ja täytä suklaa-tuorejuusto-kermamoussella.

Anna kakun vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Suklaaganache:
 Kuumenna1dl kermaa viittä vaille kiehuvaksi ja kaada se astiaan, johon olet paloitellut n. 170g tummaa suklaata. Sekoita kunnolla, kunnes seos on yhtä kiiltävää ja sakeata emulsiota.
Kaada kerma nimenomaan suklaan sekaan eikä päinvastoin!

Sen jälkeen, kuna kakku on kumottu tarjottimelle, tasaa sen reunat kunnolla. Jos kakku on reunoilta hyvin epätapainen, saat sen tasoitettua sileällä marmelaadilla.
Valuta suklaaganache kakun päälle osissa, hitaasti keskeltä alkaen ja pinnan kovetettua koristele haluamallasi tavalla.
Hieman kiiruhdin liikaa sulattaessa suklaata, koska siihen jäi pieniä suklaapaloja aika paljon. Harmittava kauneusvirhe :-)


Kermainen mansikka-mustikkakakku

Tein kaverini tyttären valmistujaisiin todellisen kermakakun. 10 munan pohja on tehty rengasvuoalla. Rengas oli säädetty 30cm:iin. Pursotuksiin tein De Agostini lehden nro 8 ohjeen mukaisesti. Röyöhelöihin upposi n.1 litra kermaa. Yhteensä tähän kakkuun meni 12 purkkia vispikermaa ja todella paljon marjoja.  Painava siitä tuli ainakin :-)



Kinuskimarenkikakku


Tein Kinuskikissan ohjeen mukaan marenkikakun, jossa erikoisuutena oli keksiä sisältävä marenkipohja. Tein pohjaan hieman muutoksia, koska kakun piti olla gluteeniton:

Keksimarenki:
  7 isohkoa kanamunanvalkuaista
  3 ½ dl sokeria
  n. 10 kpl luontaisesti gluteenittomia vaniljakeksejä

Kinuskikastike:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa

Täyte:

  6 dl kermaa
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
1 llitra mansikoita
  2-3 kpl luontaisesti gluteenitonta vaniljakeksiä
2 banaaania

Erottele valkuaiset kulhoon ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Vatkaamisen loppuvaiheessa sekoita sokeri joukkoon pienissä erissä. Lopuksi murenna murustetut keksit varovasti sekoitellen vaahtoon.
Sivele leivinpaperi kevyesti öljyllä. Levitä keksimarenki leivinpaperille kahdeksi levyksi. Jätä levyjen väliin pieni rako. Kinuskikissan ohjeen mukaan pitäisi pohjia paistaa 125 asteessa uunin alatasolla n. 60 minuuttia - mutta huomasin, ettei ainakaan mulla tämä aika riittänyt. Pohjat olivat uunissa lähes pari tuntia. Marengin pinta muuttuu vaaleanruskeaksi ja valmiina sen pitäisi olla täysin kuivaa. Anna jäähtyä ja irrota vasta sitten leivinpaperista.
Mittaa kinuskikastiketta varten fariinisokeri ja kerma kattilaan. Kuumenna sekoitellen kiehuvaksi ja keitä matalalla lämmöllä n. 10 min. Laita kattila sivuun.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto. Leikkaa osa mansikoita ja molemmat banaanit siivuiksi.
Aseta toinen keksimarenkilevy tarjoilulautaselle. Levitä päälle ohuet banaaniviipaleet tuorejuusto-kermavaahtoa ja mansikan siivuja. Ripottele päälle keksimuruja ja valuta kinuskikastiketta. Nosta päälle toinen keksimarenki ja toista sama täytteiden kanssa. Jotta kakun päälle saisi siistit kinuskiraidat, laitoin kinuskin pursotuspussiin, jossa käytin pyöreäpäistä tyllaa. Pursottelin raidat kakun päälle edestakaisin liiikkein. Kakku oli kuulemma tosi hyvää! Kiitos Kinuskikissalle hyvästä reseptistä!